Ihmisen muisti on lyhyt. Vielä lyhyempi ihmisen muisti on, kun aiheena on politiikka. Jälleen kerran olemme saaneet aitiopaikalta seurata sirkuksen saapumista kaupunkiin, sillä vuorossa oli neljän vuoden välein tapahtuva tyhjien lupauksien show. Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista oli kuluvan kevään teema. Vappusatasia ja Horneteja jaeltiin oikealle ja vasemmalle.
Eikä pidä käsittää väärin: en usko anarkiaan, ilman johtajia tapahtuvaan yhteiskuntaan. Uskon demokratiaan ja vaaleilla valittuihin edustajiin. Suomessa jokaisella on mahdollisuus kokeilla siipiään politiikan haastavalla saralla. Ja mikäli viestisi vetoaa, sinulla on edes ripaus karismaa, uskottavuutta ja staminaa seistä höyrymakkarakojuilla turuilla sekä toreilla ja jaksat kätellä ikäihmisiä sekä pussata pienokaisia päälaelle (tänä päivänä ei ehkä pelikirjan käyttökelpoisimmista kikoista), voit EHKÄ päästä läpi. Toki paraskaan kampanja ei onnistu ilman hyvin valittua joukkuetta ja rahallista panostusta. Politiikkaan mukaan pääseminen noudattaa omalla tavallaan markkinatalouden perusprinsiippejä: jos kaikki palaset ovat kohdillaan, homma toimii.
Menneet kolmisen vuotta ovat muuttaneet kaikkea pysyvästi. Pari vuotta koronan takakuristusotteessa ja siihen päälle vielä Venäjän raakalaismainen hyökkäyssota, joka uhkaa koko Euroopan turvallisuutta ja vaikuttaa hyvinvointiyhteiskuntaamme monin tavoin, ovat muodostaneet pelikentän, jonka läpiluoviminen on kokeneemmallekin poliitikolle vähintäänkin haastavaa. Saati sitten niille, jotka vasta dippailevat varpaitaan politiikan huleveteen. Oman lisämausteensa tuo myös nopeissa sykleissä muuttuva yhteiskunta ja alituiseen siirtyvät maalitolpat. Siksi onkin pakko kysyä, miksi kukaan vapaaehtoisesti haluaa mukaan peliin, jossa väistämättä joudut myymään itsesi ja periaatteesi edetäksesi edes askeleen tai kaksi?
Demokratia mahdollistaa kaikkien kynnelle kykenevien osallistumisen, ja jälleen kerran todistamme erinäisten julkkisehdokkaiden hyökyaaltoa eri puolueiden ehdokkaiksi. Totta kai puolueet kosiskelevat suomalaisille tuttuja kasvoja riveihinsä – ei siinä ole mitään uutta auringon alla. On luonnollista haluta omalle agendalleen mahdollisimman suurta näkyvyyttä, sillä ilmiöbisneksessä me operoimme. Sellaiseksi politiikkakin on muuttunut entistä vahvemmin. ”Ainahan” meillä on ollut ehdolla muista kuin poliittisista kuvoista tuttuja kasvoja, ja osa heistä on vielä pystynyt luomaan ihan uskottavan uran politiikan saralla. Kumpi on pahempi/parempi kansan edun kannalta: kirkasotsainen, kokematon ja politiikan tekemisestä tietämätön märkäkorva vai politiikan vakuumikaasuissa ja lietteessä marinoituneet poliittiset broilerit?
Eduskuntavaalien loppunäytös on sunnuntaina, joten sosiaalisen median alustat ovat täyttyneet eripuraisesta keskustelusta, jonka keskiössä ovat lukuisat poliittisesti latautuneet aiheet. Eikä kyse ole vain oman hännän nostamisesta, vaan toisten painamisesta alas, jotta itse näytettäisiin paremmalta. Politiikka on aina ollut rumaa ja epäreilua peliä, mutta voidaanko enää edes puhua poliittisesta keskustelusta? Onko se ennemminkin toisten päälle huutamista samalla, kun pyritään napsimaan helppoja irtopisteitä?
Vain äänestämällä voit muuttaa asioita, sanotaan. Tai jos jättää äänestämättä, menettää oikeutensa arvostella lopputulosta. Molemmat väittämät ovat totta, mutta silti… Äänestämällä ei juurikaan muuteta mitään, sillä systeemi itsessään on rakennettu sellaiseksi, että muutoksen syntyminen on hirvittävän hidasta. Ja mikä on se muutos, mihin suuntaan haluamme asioita viedä? Yhden ihmisen muutosvoima on likipitäen mitätön, sillä siellä on 199 muuta hahmoa puristamassa vallankahvasta rystyset valkoisina. Demokratiaan kuuluu myös oikeus olla nukkuva äänestäjä tai kuulua oppositioon, mutta silloinkin saa huudella puskista. Eri asia on, pitääkö huutelua ottaa kuuleviin korviinsa.
Jos johonkin muutos olisi tervetullut, niin koko kansanedustajalaitokseen. Missit, mallit, ex-lätkäpelaajat, ex-voimamiehet tai näyttelijät voisivat puolestani jatkaa totutulla urallaan samalla, kun kansanedustajien määrä puolitettaisiin ja täytettäisiin ammattitaitoisilla, asioihin vihkiytyneillä ihmisillä, joille maksettaisiin aiempaa parempaa palkkaa. Ehkä silloin päästäisiin eroon laskelmoidusta opportunismista. Tai voihan olla, että vallan korruptoidessa heistäkin tulisi vain oman edun tavoittelijoita.
Teemu Potapoff
Politiikka, loputonta sirkusta?
Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa. Googlen tietosuoja ja Käyttöehdot löytyvät täältä.