Ystävyyden mitta

”Etsi aina itseäsi parempaa seuraa.” Näin opetti edesmennyt isäni. Jos miehille tai miehenä olemiselle olisi jonkinlainen mittari, sillä asteikolla hän ei olisi kiivennyt kovinkaan korkealle, mutta muutaman oivan ohjenuoran hän sai iskostettua päähäni yllämainitun ollessa yksi niistä.

Olen hyvin kiitollinen ja onnellinen siitä, että vuosien saatossa olen saanut ympärilleni laajan verkoston hyvänpäiväntuttuja, kavereita ja ystäviä. Ihmisiä, joilla kaikilla on erilainen tausta. Jokainen heistä antaa minulle suunnattoman paljon, sillä erilaisuus on rikkaus. Läheisimmät ystäväni puolestaan ovat kulkeneet rinnallani liki kolme vuosikymmentä. Olemme yhdessä kokeneet elämän nousut ja ne kivipohjat. Jakaneet syvimmät pelkomme ja suurimmat ilomme.

Historia todistaa, että isäni piti minua suhteellisen suurena epäonnistujana elämän suhteen. Siksi uskallan väittää, että tuolla elämänohjeella hän yritti varmistaa, etten luisuisi lavealle polulle, vaan hakeutuessani itseäni parempien ihmisten seuraan kehittyisin itse samalla. Tavallaan hän oli oikeassa, vaikka en itse pysty mitenkään, missään muodossa näkemään ihmissuhteita ikään kuin hyötysuhteina.

Mutta ponnahduslautoja parempaan ne sen sijaan voivat olla. Tuossa ohjeessa on kourallinen totuutta, sillä ihmisen ollessa laumaeläin hän alkaa matkia ympärillä olevien kanssakädellisten käytösmalleja – niin hyvässä kuin pahassa. Sanonta joukossa tyhmyys tiivistyy ei ole tuulesta temmattu. Se toimii myös toisinpäin positiivisessa mielessä. Positiivisuus generoi positiivisuutta.

Eräs ystäväni kysyi minulta taannoin, onko olemassa ihmistä, jonka kanssa en tule toimeen. Hetken mietittyäni totesin, etten usko. Olen ekstrovertti, joka tulee toimeen erilaisten ihmistyyppien kanssa ja joka tutustuu helposti ennestään tuntemattomien kanssa. Minulle ei koskaan ole ollut mitään väliä, onko kohdattava ihminen vähemmistöön kuuluva, tiettyä sukupuolta, tietyn värinen tai tunnustaa jotain tiettyä uskontoa. Tärkeimpänä nimittäjänä ihmisiin tutustuessani olen pitänyt sitä, miten vastapuoli kohtelee minua ja lähimpiäni. Jos olet mukava, rehti ja reilu tyyppi, hyväksyn sinut ja kohtelen sinua kunnioituksella. Kunnioitus tuottaa kunnioitusta.

Ekstroverttiys on sekä siunaus että kirous. Siunaus siinä mielessä, että sosiaaliset tilanteet eivät pelota tai ahdista minua. Päinvastoin näen ne mahdollisuutena tutustua uusiin, erilaisiin ihmisiin, kehittyä samalla itse ihmisenä ja totta kai verkostoitua, mikä on monessa kohtaa elämänpolkua osoittautunut suureksi rikkaudeksi.

Kolikolla on myös kääntöpuolensa. Ekstrovertti joutuu tilanteisiin, joissa hän on tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Ihminen on susi toiselle ollen valmis käyttämään toista hyväkseen tavoitellessaan omaa etuaan. Ekstrovertti saattaa ulospäinsuuntautuneisuutensa myötä joutua tilanteisiin, joissa häntä voidaan yrittää käyttää hyväksi tavalla tai toisella. Ekstroverttiys ei kuitenkaan saa tarkoittaa hyväuskoisuutta tai sinisilmäisyyttä, ja tässä kohtaa olen itsekin joutunut monta kertaa oppimaan asioita kantapään kautta. Kaikki eivät olekaan sitä, millaiseksi itsensä presentoivat. Mutta niinhän se elämässä menee: onnistu tai opi jotain. Typerys on se, joka ei myönnä tehneensä erheitä ja yritä oppia niistä.

Kuten todettua, osa ihmisistä on opportunisteja ja valmiita myymään kaverinsa hyötyäkseen itse tavalla tai toisella. Tai tuovat mukanaan negatiivista energiaa nakertaen väitetyn ystävänsä itsetuntoa, vaikka ystävyyden peruspilareita ovat lojaalius, tukeminen sekä rinnalla seisominen. Puolin ja toisin. Monet meistä ovat myös tottumisen uhreja niin pari- kuin ystävyyssuhteissa. Vaikka tiedostamme, ettemme voi hyvin myrkyllisessä suhteessa, irtaantuminen on vaikeaa. Kuten parisuhteissa, niin myös ystävyyssuhteissa olemme valmiita nielemään paskaa ja katsomaan loputtomiin asioita läpi sormien, koska pelkäämme jäävämme yksin. Mutta mikäli kunnioitat itseäsi, vaadit sitä myös muilta. Miksi kukaan kunnioittaisi sinua, mikäli annat muiden kävellä ylitsesi?

”Mistä tunnet sä ystävän?” kysytään Junnu Vainion sanoittamassa Ystävän laulussa, ja tämä ikuisuuskysymys on relevantti maailman tappiin asti. Kavereita meillä jokaisella voi olla useampia jokaiselle sormelle ja varpaalle, mutta todelliset ystävät ovat harvassa. Mikä sitten on se tärkein faktori, joka tekee ihmisistä ystäviä? Aika kuluu, ihmiset muuttuvat ja monista ennen hyvinkin läheisistä ihmisistä tulee toisilleen tuntemattomia. Joten näin sertifioituna keittiöpsykologina totean, että aika on suurin määrittävä tekijä siinä, ovatko ihmiset ystäviä keskenään. Eteenpäin jyskyttävät vuodet ovat painetesti, joka kertoo, kuka seisoo rinnallasi ja kuka ei.

Mitä tulee isäni jakamaan opetukseen, se on osoittautunut tärkeäksi ohjenuoraksi, joka on tuonut elämääni monia minua parempia ihmisiä. Ehkä joskus joku ajattelee minusta samalla tavalla.